Kaatuneiden muistopäivän puhe

Kaatuneiden muistopäivän puhe 21.5.2017

Elina Sillanpää, kunnanhallituksen jäsen, Laukaa

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, lotat, kaatuneiden omaiset ja muu kirkkoväki

Olemme tänään kokoontuneet tänne Laukaan kirkolle kunnioittamaan sotiemme veteraanien muistoa. Tämä päivä on omistettu vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneille, rauhanturvaamistehtävissä kaatuneille sekä taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeen kuolleille, teloitetuille ja vankileireillä menehtyneille. Toukokuun kolmas sunnuntai on omistettu myös teille; läheisensä menettäneille, omaisille ja ystäville.

Kutsu puhua Teille tänään kaatuneiden muistopäivänä on minulle suuri kunnia. Samalla tunsin epävarmuutta ja vastuun painavan hartioita. Mietin, kuinka osaisin sanoittaa tämän päivän arvokkuutta ja niitä uhrauksia, jotka ovat mahdollistaneet sellaisen Suomen rakentamisen, jossa olen itse saanut elää rauhassa koko elämäni.

Minun sukupolveni ja tulevat muodostavat käsityksensä sodasta suvussa kulkevien tarinoiden, kuvien, elokuvien, tallenteiden, kirjoitettujen tekstien ja taiteen välityksellä. Tämä perintötieto kertoo nuorista miehistä, jotka asettivat isänmaan edun omansa edelle ja joista moni jäi palaamatta kotiin. Se kertoo nuorista äideistä, joita murhe ei voittanut, koska vaihtoehtoja ei ollut. Piti jaksaa kasvattaa uutta elämää ja hoitaa raskaat velvollisuudet. Nämä muistot kertovat lapsista, jotka liian varhain joutuivat ottamaan harteilleen jokapäiväisen elämän työt ja huolet ja joiden mieltä jäyti kaipaus ja ikävä. Tarinat kertovat sotaorvoista, vanhemmista, jotka joutuivat hautaamaan kalleimpansa, ja heistä, jotka murtuivat sodat mielettömyyden edessä.

Arvoisat kuulijat

Kokoontuminen yhteisen muiston ääreen on osa meidän kansallista perintöämme. Vuosipäivä, jota tänään vietämme, on osa traditioita, jolla siirrämme tärkeitä muistoja ja kokemuksia eteenpäin sukupolvien ketjussa. Näiden perinteiden avulla siirrämme tuleville sukupolville isänmaanrakkautemme ja ymmärryksen rauhan ja sovinnon tärkeydestä.

Rauhan säilyttäminen ja rakentaminen ja kansojen välisen ystävyyden vaaliminen on jatkuva tehtävä. Paras tae rauhan säilymiselle on vakaa taloudellinen ja sosiaalinen kehitys sekä ihmisoikeuksien kunnioitus sekä meillä Suomessa että koko maailmassa. Tässä voimme ottaa oppia sotien jälkeiseltä sukupolvelta, joka puutteen ja köyhyyden keskellä piti huolta toisistaan.

Surun ja menetyksien kohtaamat ihmiset avasivat ovensa sadoille tuhansille kotinsa menettäneille evakoille. Yhdessä he loivat edistyksellisen sosiaaliturva- ja koulutusjärjestelmän, joka takasi kaikille suomalaisille perustoimeentulon, eläkkeen ja mahdollisuuden opiskeluun. Tämä keskinäinen huolenpito, yhteisvastuu ja välittäminen toivat pienelle Suomelle vaurautta ja menestystä. Näiden periaatteiden varaan on hyvä rakentaa myös tulevaisuutta.

Arvoisat kuulijat

Tässä muistomerkillä hiljentyessämme, osoitamme syvimmän arvostuksemme ja
kiitollisuutemme sankarivainajille, jotka ovat rakkaalle isänmaalleen antaneet kaikkein kalleimman uhrin, oman henkensä.

Martti Lindqvist on sanonut:

”Me lähdemme elämästä
emmekä kuitenkaan lähde.
Me elämme edelleen kaikessa,
mitä olemme tehneet.
Kaikki, mitä olemme ajatelleet, sanoneet ja olleet,
jää elämään ja valaisee toisten teitä.
Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole,
vaan elämme niiden sydämissä,
jotka ovat rakastaneet meitä.”

Sodan käyneiden ja sodasta kärsineiden sukupolvien ja yksilöiden epäitsekkäät ja rohkeat teot jäävät ainiaaksi Suomen historiaan. Nykyiset ja tulevat sukupolvet kantavat sydämessään heidän jättämäänsä arvokasta perintöä, eivätkä anna sen vaipua unholaan. Tämä perintö velvoittaa vaalimaan rauhaa ja hyvinvointia myös meille rakkaassa Laukaan kunnassa, kukin omissa tehtävissämme.

Tietoja Elina Sillanpää

Elina Sillanpää (s.1978) on neljän lapsen äiti ja tutkijatohtori (LitT) Laukaan Kantolasta. Hän on toisen kauden kunnanvaltuutettu, kunnahallituksen jäsen, maakuntahallituksen varajäsen sekä vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen.
Kategoria(t): Blogi Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *