Esikoiseni aloitti viime viikolla koulutaipaleensa. Jännitystä oli ilmassa, mutta tyttö otti onneksi huomattavasti äitiään rennommin.
Lasten myötä tulee tutustuttua aina vain uusiin kunnan palveluihin ja usein tarkastelua niitä hyvinkin kriittisesti. Yhtäkkiä on elintärkeää se, onko koulumatkalla kevyen liikenteen väylää ja millaisissa paikoissa suojatiet sijaitsevat. Huomasin kaipaavani myös hidastetöyssyjä. Tahdon tietää millaista ruokaa koulussa tarjotaan, minkä kokoinen on lapseni opetusryhmä, miten erityisopetus on järjestetty ja kuka on se aikuinen, joka tästä eteenpäin on pienen tyttöni suurin ihailun kohde?
Ja kun näistä selviää, niin vielä on opetustilat ja -materiaalit ja iltapäivähoito ja… lista on loputon. Onneksi ainakin meidän koulun opettajat tuntuvat olevan poikkeuksellisen kärsivällistä sakkia ja lasten lisäksi osaavat hoitaa tyylikkäästi myös huolestuneet vanhemmat.
Neljän päivän koululaisen vanhempana olon jälkeen olen päätynyt siihen, että taitaa olla parempi vain keskittyä ihan tähän vanhempana oloon ja antaa koulun ammattitaitoisen henkilökunnan huolehtia lapsestani kouluajalla. Tyttärelleni tämä oli ihan itsestään selvää. Tivasin läksyjä tarkistettavaksi ja sain tiukan vastauksen: ”ei sun tarvitse niitä tarkistaa, opettaja tekee sen”.
